Ensimmäinen uudisalueen betonointi

Urakoitsijan kertomus ja kuvia mittavasta valusta

01.09.2017

Viime viikolla keskiviikon ja torstain välisenä yönä tehty logistiikkakeskuksen ensimmäinen ja suurin valu sujui suunnitelmien mukaan ja suunnitellussa aikataulussa.

Aloitimme betonointityöt keskiviikkoiltana 23.8. klo 18 ja varsinainen valu-urakka saatiin valmiiksi torstaina ennen puoltapäivää. Tämän jälkeen alkoi pinnan viimeistely- ja jälkihoitotyöt. Sekään ei ollut ihan pieni juttu, kun alueen koko vastasi lähes puolta jalkapallokenttää. Kokonaisuudessaan urakka oli valmis torstaina 24.8. ennen iltakuutta, kuten oli suunniteltu. Liikennehäiriöitä ei ollut ja alueella liikkui noin 12 betoniautoa tunnissa neljälle pumpulle.

Kolmenkymmenen hengen valutiimi oli urakkansa jälkeen väsynyt mutta onnellinen. Kyseessä oli ensimmäinen ja suurin valu koko Olympiastadionin uudistamishankkeessa. Urakan jälkeen vielä tehtiin yhteenveto työn toteutuksesta.  

Urakka ei kuitenkaan päättynyt valuun. Tällä viikolla käynnistyi punoksen jännitystyöt ja sen jälkeen aloitetaan muotin purku. Ensi viikolla sama urakka toistuu vähän pienemmässä mittakaavassa, kun seuraavan lohkon betonointityöt käynnistyvät.

Dokumentoimme koko valuprosessin ilmakuvauksen avulla. Ohessa muutama kuva urakasta. 

Lue myös Stadionilla valetaan ensimmäinen uudisalue