OLYMPIASTADION SUOMEN ITSENÄISYYDEN MATKALLA

Julkaistu 5.12.2018

Olympiastadion on yksi Suomen itsenäisyyden symboli; monumentti sekä henkisesti että rakennuksena. Stadion on myös koko historiansa ajan ollut kansallisen yhtenäisyyden vertauskuva. Jo stadionin rakennusvaiheissa puhuttiin koko kansan stadionista. Määritelmä ei ole haalistunut, vaan pikemminkin vahvistunut yhteisten kokemusten kautta.

Suomalaisten unelma omasta stadionista virisi jo itsenäistymisen vuosina. Eri vaiheiden jälkeen stadionin rakennustyöt käynnistyivät 12. helmikuuta 1934. Stadionilla oli koko kansan kannatus ja voitiin täydellä sydämellä sanoa, että Suomeen ja Helsinkiin oli nousemassa stadion, jonka kansa rakensi.

Kun presidentti Kyösti Kallio vihki stadionin käyttöön 12. kesäkuuta vuonna 1938, totesi hän puheessaan:

 

”Kansalaiset, Suomella on nyt merkkipäivä, kun pääkaupunkiimme rakennettu stadion avaa porttinsa suurien isänmaallisten juhlien ja jalon kilvoittelun tyyssijaksi. Stadionin uljas torni kansallislippuineen kohoaa kuin yksimielisyyden pyhä symboli kohti korkeutta. Me toivomme tämän stadionin aina säilyvän sellaisten isänmaallisten harrastusten ja rientojen keskuksena, jotka kuvastavat sisäistä voimaamme, isänmaallista mieltämme ja ruumiillista kuntoamme. Vihkiessämme tämän stadionin tarkoitukseensa uskallamme toivoa, että sen olemassaolosta koituisi siunausta kansallemme. Säilyköön tämä Suomen stadion kautta aikojen kansamme keskuudessa yhteistunnon suurena vertauskuvana.”

 

Vuonna 1938 avattu Olympiastadion tunnetaan niin tornistaan kuin moniin mieliin painuneista urheilu- ja kulttuurihetkistä. Suomalaiset ovat kokeneet stadionilla moninaisia hurmoshetkiä, oli kyse sitten vuoden 1952 olympialaisista, musiikin matkalle kuulijat singonneista konsertista tai urheilijoiden otteista täyden stadionin edessä.

 

Uudistettu stadion nykyisille ja tuleville sukupolville

Käynnissä oleva Olympiastadionin perusparannus ja uudistaminen muuntaa historiallisen urheilu- ja tapahtuma-areenan paikaksi, joka täyttää tulevaisuudessa kansainvälisten suurtapahtumien vaatimukset ja on myös päivittäin suomalaisten ja vierailijoiden käytössä. Olympiastadion kokee muodonmuutoksen, jonka avulla takaamme sille paikan myös tulevien sukupolvien sydämissä. Uudistuva Olympiastadion toivottaa tervetulleeksi maailman urheilu- ja viihdetähdet mutta ennen kaikkea sinut. 

Video - Stadion ikuisesti