OLYMPIASTADIONIN PERUSPARANNUS JA UUDISTAMINEN

Julkaistu 18.12.2019

Olympiastadionin uudistaminen on laajuudeltaan ja vaikeusasteiltaan hanke, jota Suomessa ei ole koskaan tehty ja myös maailmalta löytyy vain muutama esimerkki. Elokuussa 2020 aukeava Olympiastadion on valmistuessaan kokenut merkittävän muodonmuutoksen.

Uudistamisen myötä Suomeen ja Helsinkiin avautuu kansainvälisten suurtapahtumien vaatimukset täyttävä monitoimiareena. Stadionin yhteyteen ja erityisesti sen alapuolelle on rakennettu kokonaan uusia tiloja yleisön palvelemiseen ja suurtapahtumien käyttöön. Uudistettu Olympiastadion on lisäksi päivittäin kaupunkilaisten ja vierailijoiden käytössä.

Stadionin tapahtumien arvioidaan luovan vuosittain noin 1150 työpaikkaa ja tuovan 132 miljoonaa euroa tuotantovaikutuksia. Vuosittaisiksi aluetaloudellisiksi vaikutuksiksi arvioidaan 80 miljoonaa euroa.

 

Olympiastadionin perusparannus- ja uudistamishankkeen kustannukset

Olympiastadionin perusparannus ja -uudistushankkeesta päätettäessä vuonna 2014 hankkeen rahoittajien eli Suomen valtion ja Helsingin kaupungin kanssa, kokonaisuudessa ei huomioitu ns. tarjoushintaindeksiä eli rakennuskustannusten nousua. 

Viime vuodet rakennusala on elänyt erittäin vilkasta suhdannetta, josta syystä työvoiman ja rakennusmateriaalien hinnat ovat nousseet erittäin voimakkaasti. Tästä syystä kokonaiskustannukset ovat nousseet. Kyseessä on poikkeuksellisen laaja ja vaativa projekti. Tämä tarkoittaa myös sitä, että hankkeen edetessä on kiinteistössä tullut vastaan toimenpiteitä vaatia kokonaisuuksia, joihin rakennuttaja ei ole huolellisesta taustatyöstä huolimatta pystynyt varautumaan etukäteen. Esimerkkeinä näistä voi nostaa aiempaa laajemmat ja vaativammat kallion louhinnat ja vahvistukset, kosteusvaurioituneiden rakenteiden uusiminen sekä betonirakenteiden lisätyöt niin uudis- kuin peruskorjauslohkoilla. Olympiastadionin uudistamisen kokonaisuutta ei voi verrata uudisrakentamiseen tai eri maissa aikaisemmin toteutettuihin stadionhankkeisiin.

Uudistamishanke perustuu erittäin mittavaan ja huolelliseen taustatyöhön; vuonna 2010 valmistuneeseen kuntotutkimukseen, rakennushistorialliseen selvitykseen, Stadion-säätiön tulevaisuustyöhön, paikalla tehtyihin inventointeihin, kiinteistön 3D-mallinnukseen, laajoihin rakennetutkimuksiin ja -avauksiin, geotutkimuksiin sekä stadionin sidosryhmien ja käyttäjien tulevaisuuden tarpeiden kuulemisiin. Perusparannus- ja uudistamishankkeen rakennuttajana toimii Helsingin kaupungin kaupunkiympäristön rakennuttamisen yksikkö, joka on laatinut hankkeen kustannusarvion ja vastaa samalla uudistamishankkeen kustannusseurannasta. Hankkeen osalta on tehty kaksi ulkopuolista selvitystä, joissa hankkeen johtamisessa ja organisoinnissa ei ole havaittu puutteita. Stadion-säätiön tehtävänä on vuosien 2019-2020 aikana varustaa ja valmistella Olympiastadionin tuleva toiminta. 

Hankesuunnitelman mukaan toteutetun uudistamisen myötä Olympiastadion muuntuu tiloiltaan ja toiminnoiltaan monitoimistadioniksi kansainvälisiin nykyvaatimuksiin palvelemaan parhaalla mahdollisella tavalla suurta yleisöä ja tapahtumajärjestäjiä. Uudistamishankkeen kustannukset eivät vaikuta millään tavoin stadionin toimintavaiheen vuokriin tai maksuihin.