Stadiontarinoita

Olympiastadioniin tiivistyy uskomaton määrä meidän suomalaisten tunteita, muistoja ja tarinoita – todellisia stadionluokan elämyksiä. Julkaisemme saapuneita tarinoita uudistamisen vuosina.

29.08.2018

Kesä -72

Kesällä 1972 käytiin perinteisesti yleisurheilun ikäkausikilpailuja, kunkin lajin tuloksellisesti parhaat pääsivät sitten stadikalle valtakunnalisiin ikäkausimestaruuskilpailuihin. Itse tuolloin 12-v seiväshyppääjänä olin tilastoissa viidennellä sijalla ja niinpä tiemme kävi savon sydänmailta kohti pääkaupunkia ja kyseistä kisatapahtumaa.

Pienen teollisuuskaupungin urheilukentän seiväsmonttu oli tullut varsin tutuksi ja odotukset olivat korkealla, olihan nyt todellinen näytön paikka. Mutta kuinkas kävikään; ei käynyt askelmerkit eikä oikein osunut seiväskään rytmikkäästi askelien kanssa monttuun, oli rimakauhuakin kai jonkin verran.

Niin vain todellisuus taas otti kasvattajan roolin ja ison stadionin kansainväliset olosuhteet ja suunnaton kilpailujännitys veivät pellavapään suoritusvarmuuden. Aloituskorkeuteen oli jääminen, se toki ylitettiin, mutta kauas kuitenkin omasta ennätyksestä ja podiumin loisteesta. Tunne oli varsin murskaava, itku siinä tuli ja usko omaan tekemiseen oli koetuksella. Stadion otti omansa mutta se kokemus itsessään kasvatti minua ihmisenä ja ehkä urheilijanakin.

Koskaan en niille radoille ole kilpailijana palannut, mutta aina siellä vierailijana ollessani, niin urheilun kun kulttuurin kuluttajana, muistuu nuo elokuiset hetket vuodelta 1972 mieleeni. Kuinka moni onkaan kokenut noita suuria tappion ja häviön hetkiä kyseisessä pyhätössä ja kuinka moni onkaan niistä toipunut ja kasvanut niin ihmisenä kuin kilpalijanakin. Stadion; muistosi ovat juurtuneet lähtemättömänä mieleeni, olet tehnyt minusta vahvemman yksilön ja opettanut minua enemmän kuin arvaatkaan. Onneksi olet ikuinen!      

 

Rollarit 2003

Odotin esikoistani kesällä 2003. Ex ja hänen isänsä ja veljensä suunnittelivat Rollareiden keikalle lähtöä, varasivat lipun myös mulle. En koskaan ole niin perustanut Rollareista, muutaman biisin tiesin ja parista tykkäsin. No, keikkapäivä tuli. Minä seurapiirirakkoineni ja kasvavan vauvavatsani kanssa jänskäsin, missä istumapaikkamme ovat ja miten pääsen nopeasti vessaan :D 

Se päivä oli helkkarin kuuma, taivaalla ei ollut pilven pilveä varjostamassa. Keikka alkoi lämppärillä (ZZ Top), ja Rollarien aloittaessa fiilikseni nousivat kattoon asap! Musa, bassonjytke ja tunnelma veivät mukanaan! Vettä meni tolkuttomasti, mutta vessaanpääsyproblematiikka unohtui nopeasti. Upeimmat  sävärit sain Rollarien biisistä Paint it black. Se biisi ikään kuin räjäytti tajunnan! Tuossa vaiheessa ilta-aurinko oli laskenut, taivas oli tummansininen. Efektit ja pyrotekniikka toimivat täpöllä, ja minä keltanokka jorasin tosifanien mukana kuin viimeistä päivää :D 

Tuo oli eka kerta, kun olin Stadikalla, ja toistaiseksi ainoa. Hyvät muistot, hyvät kokemukset. Tärkeimpänä fiilikset ja ilo, musa. Irtautuminen arjesta. 



Haluatko kertoa oman ikimuistoisimman kokemuksesi Olympiastadionilta? Olisiko sinulla muistoja tai hauskoja sattumuksia arjen vierailuista stadionilla (tornivierailusta, liikuntatiloissa urheilemisesta tai kokouskäynnistä)? Julkaisemme tarinan toiveesi mukaan joko nimelläsi tai nimettömänä. Voit lähettää myös kuvia ja videoita. Tarinasi voit kertoa TÄSTÄ

Lue lisää tarinoita TÄSTÄ