Työmaan kuulumisia

Lokakuu 2016

26.10.2016

Olympiastadionilla on parhaillaan käynnissä maankaivu-, louhinta- ja purkutyöt. Kevättalvella 2016 käynnistyneet työt ovat edenneet suunnitelmien mukaisesti. 

Maankaivuu

Stadionin ulkopuolisten osien maankaivutyöt ovat valmistuneet. Stadionin sisäpuolisissa osissa kaivutyöt jatkuvat vielä lyhyen aikaa.

Louhinta

Työmaalla on tähän mennessä louhittu kalliota noin 77 000 m3 ja sitä on kuljetettu pois noin 65 000 m3Louhintatöiden osalta työt jatkuvat tulevissa logistiikka- ja liikuntatiloissa sekä kentän maanalaisella juoksuradalla. EF- ja B-katsomoiden kanaalilouhinnat ovat lokakuun aikana edenneet vauhdilla. Työmaan autoliikenne on louheen kuljetuksesta johtuen varsin vilkasta.

Purkutyöt

Suurimmat purkutyöt Stadionin pohjoispäädyn osalta valmistuivat jo elokuussa. Pienempiä purkutöitä on vielä jäljellä B- ja CD-katsomoissa sekä urheilumuseolla. Museon purkutyöt käynnistyivät lokakuussa.

Työskentelemme työmaalla arkisin klo 07–22 välisenä aikana ja pyrimme välttämään yö- ja viikonlopputöitä. Teemme parhaamme, että häiriö lähiympäristölle on mahdollisimman vähäinen.

 

Kuva 1. Kentällä louhitaan maanalaista logistiikkatunnelia ja juoksurataa.

Kuva 2. CD-osan maavallikatsomon pilarimantteloinnit jatkuvat aikataulun mukaisesti.

Kuva 3. Stadionin A-osan työnaikaisten tukien tekoa.

 

Kuva 4. Pohjoispäädyn louhinnat jatkuivat lokakuussa.

 

Lisätietoja:

Lemminkäinen (työmaa): Puh. 050 595 0463

Stadion-säätiö: info@stadion.fi