UUSI AIKA - LIIKUNTAMAAILMA

Published 2.5.2018

Yli 5000 neliötä sisäliikuntatilaa 

Uudistuva Olympiastadion rakentuu monitoimiareenaksi, joka on tapahtumien ohella avoinna ympäri vuoden myös arjen erilaisille toiminnoille ja kohtaamisille. Tutustutaan seuraavaksi tarkemmin stadionille tuleviin monikäyttöisiin liikuntatiloihin.

Uusi maanalainen liikunta- ja tapahtumamaailma

Olympiastadionille rakentuu uusi maanalainen liikuntakokonaisuus, joka pitää sisällään useamman liikuntasalin sekä sisäjuoksuradan. Uudet tornipihan alle tulevat liikuntasalit ovat kooltaan 980, 560 ja 320 neliöta. Tilakorkeus saleissa on noin 8 metriä. Lisäksi kokonaisuuteen kuuluu erillinen noin 60 neliöinen lämmittelytila, jota on mahdollista käyttää esimerkiksi ennen oman harjoitusajan alkamista valmistaviin harjoitteisiin. Maan alla on mahdollista harjoitella myös uudella neljänsadan metrin mittaisella sisäjuoksuradalla. 

Varsinaisten liikuntatilojen lisäksi alueelta löytyy pukuhuone- ja pesutiloja noin 540 neliötä sekä tiloja valmentajille, tuomareille, hierojille ja doping-kontrollille. Näissä tiloissa on otettu huomioon myös kansainvälisten urheiluliittojen vaatimukset (UEFA, FIFA ja IAAF). 

Arkisin liikuntamaailma on seurojen ja eri liikuntatoimintaa järjestävien tahojen käytössä. Myös kaupunkilaisille tullaan järjestämään liikunta-aktiviteettejä. Tilat tarjoavat lisäksi erilaisille organisaatioille ja yrityksille upeat puitteet liikunnallisten työhyvinvointipäivän järjestämiseen. 

Stadionin uudet liikuntatilat muuntuvat erilaisten tapahtumien vaatimuksiin. Esimerkiksi yleisurheilussa näitä tiloja voidaan käyttää urheilijoiden "call room" -käytössä eli urheilijat siirtyvät tiloista kentälle tapahtumajärjestäjän ohjeistuksen mukaisesti. Tiloja voidaan hyödyntää suurtapahtumissa myös median tarpeisiin, kun tiloihin rakentuu 150 hengen siirrettävä auditorio.

 

Liikuntatiloja stadionin eri kerroksissa

Uuden maanalaisen liikuntamaailma lisäksi uudistuvalta Olympiastadionilta löytyy sisäliikuntatilaa myös maanpinnan tasolta ja stadionin eri kerroksista.

A-katsomon alapuolella perusparannetaan 55 metrin sisäjuoksurata ja lisäksi samalta alueelta löytyy kaksi muuta monitoimisalia, joita on mahdollista käyttää erityisesti kevyemmän liikunnan tarpeisiin. 

Stadionin itäsivulla perusparannetaan siellä jo aiemmin liikuntakäytössä olleet tilat. Itäsivun neljännessä kerroksessa on kaksi liikuntasali, joiden koot ovat 120 ja 160 neliötä. Lisäksi itäsivun toisessa kerroksessa on 500 neliötä tilaa, joka soveltuu esimerkiksi lasten ja nuorten vapaamuotoiseen liikunnalliseen toimintaan.

Tilavarauksia ja vuorohaku edellä kuvattuihin tiloihin käynnistyy alkuvuodesta 2020 ja salien käyttö syyskuussa 2020.