Stadionista Olympiastadioniksi

Suomi nousi ja näytti maailmalle

12.04.2016

Suomalaisten innostus oli suuri, kun Helsingin Olympiastadion oli vihdoin valmis vastaanottamaan urheilumaailman valiot XV olympiadin kisojen avajaisissa 19. heinäkuuta 1952. Stadionille saapuneen yleisön riemulla ei ollut rajoja, kun salassa pidetyn olympiatulen tuoja osoittautui Paavo Nurmeksi. Kansa nousi seisomaan ja osoitti voimakkaasti suosiotaan Nurmelle. 

Kun kisat 3. elokuuta julistettiin päättyneeksi, oli Helsingin Olympiastadion selviytynyt kiitettävästi niistä tiukoista vaatimuksista, jotka olympiakisat olivat tuohon aikaan päänäyttämölleen asettanut. Suomalaiset olivat osoittaneet maailmalle osaavan ei ainoastaan urheilla, vaan myös järjestää vaikeiden sotavuosien jälkeen urheilukilpailuista parhaimmat. 

Palat Olympiastadionin henkeä ovat nyt muotoutuneet Tapio Anttilan suunnittelemiksi ainutlaatuisiksi Stadion-tuotteiksi. www.vepsalainen.com/stadion-istuin