Liikuntasali 5

LAPSIPERHEILLE LIIKUNTAA STADIONIN TILOISSA

Julkaistu 18.8.2021

Syyskuusta alkaen Kirppanat järjestää Olympiastadionilla liikuntaryhmiä lapsiperheille. Tunneilla lapset liikkuvat yhdessä oman aikuisen kanssa. Mukaan ryhmiin voivat tulla kaikki saman perheen lapset. Vanhemmat ovat tunneilla aktiivisesti mukana näyttäen mallia sekä kannustaen ja innostaen lasta liikkumaan.

Syksyllä 2021 stadionilla liikkuvat 2-3 v. sekä 3-5 v. lapset yhdessä aikuisen kanssa. Perheliikkari-ryhmissä puretaan energiaa, kehitetään perusliikunnan taitoja, ketteryyttä ja tasapainoa. Tunneilla liikutaan vauhdikkaan musiikin tahdissa, leikitään hauskoja liikuntaleikkejä, tehdään temppurataa ja harjoitellaan erilaisia temppuja ja samalla opitaan tuntemaan ja käyttämään omaa kehoa. Ohjaaja suunnittelee ryhmälle kausiohjelman, joka jaetaan ryhmäläisille kauden alussa. Tunneilla on käytössä myös eri välineitä.

"Stadionin uudistetut tilat sopivat ryhmillemme hyvin. On ilo liikkua siisteissä tiloissa. Salin lisäksi myös pukuhuoneet ovat tilavat ja ne sekä wc:t löytyvät kätevästi samalta käytävältä, kuin sali. Kulkureitin löytäminen suuresta kiinteistöstä oli joillekin osallistujille aluksi pieni haaste, mutta hyvällä opastuksella saimme hommat pian pelittämään. Vikkelimmät nousevat saliin portaita, mutta myös hissi on käytössä", kertoo Elina Vähäaho. 

"Olympiastadion sopii sijainniltaan ryhmillemme hyvin ja se palvelee niin lähialueen lapsiperheitä, kuin kauempaakin tulevia osallistujia. Julkiset kulkuyhteydet ovat hyvät ja myös autolla tulevat ovat kokeneet sijainnin toimivaksi. Ryhmämme ovat monelle lapselle ensimmäinen liikuntaharrastus ja yksi osallistujista tokaisikin, että on hauskaa muistella sitten joskus, miten oman lapsen jumppaharrastus alkoi Olympiastadionilta" jatkaa Elina. 

Lisätietoa ryhmistä ja ilmoittautumiset: www.kirppanat.fi