STADION LIIKUTTAA KAUPUNKILAISIA

Julkaistu 11.6.2020

Yleisöstä koettujen urheilu- ja viihde-elämysten ohella uusi stadion liikuttaa massoja ihan konkreettisestikin. Olympiastadionin uusiin ja uudistettuihin tiloihin avautuu kokonainen liikuntamaailma, jossa sekä seurat että yksittäiset kaupunkilaiset pääsevät nauttimaan liikunnan riemusta legendaarisen urheiluinstituution tiloissa.

Stadion elää ja hengittää kerroksissa

Uuden stadionin hulppeat puitteet kätkevät maan alle toisen vaikuttavan kokonaisuuden. Maanalaisen kerroksen liikuntamaailma käsittää 3 kokonaan uutta erikokoista sisäliikuntatilaa sekä 400 metrin juoksuradan. Liikuntatilat toimivat seurojen vakiovuoro- ja tuntikäytössä unohtamatta tavallisia kaupunkilaista, sillä muun muassa juoksu- ja sulkapallovuorot tulevat vapaasti varattavaksi syksyllä myös yksityiskäyttäjille. Tilat soveltuvat hienosti myös vaikka yritysten tyky-päivien järjestämiseen. Maanalaisen liikuntamaailman lisäksi stadionilla on neljä muuta pienempää sisäliikuntatilaa. Lokakuusta lähtien kaikilla on siis mahdollisuus tulla liikkumaan paikkaan, jossa muutama muukin liikkuja ja urheilija on vuosien saatossa nauttinut stadionin tunnelmasta.

 

Yhdessä liikkujalle suunniteltu

Uuden stadionin arkkitehtisuunnittelun käynnistyessä käytettiin satoja tunteja sidosryhmien kuulemiseen, jotta tilat palvelisivat parhaalla tavalla erilaisia käyttäjiä. Vakiovuoroissa tullaan näkemään niin pallolajien harrastajia kuin voimistelijoita ja tanssijoitakin. Yhtenä vanhana asiakkaana stadionille palaa Helsingin tanssiopisto, jonka krooninen tilapula saa helpotusta mukavan kokoisen salin myötä. Stadionin liikuntatilassa opitaan pian baletin alkeita ja nautitaan muun muassa jazz- ja nykytanssista. Tuntitarjontaa tulee sekä lapsille että aikuisille.

”Ihanaa päästä uusiin tiloihin ja uudelle suunnalle, ja olla taas uusien ryhmien tavoitettavissa”, Helsingin tanssiopiston rehtori Leila Sillantaka kertoo. ”Paikka tuo varmasti lisäarvoa. Stadionin muun toiminnan kautta olemme mukana kulttuurissa ja osana isompaa kokonaisuutta.”

 

Vetovoimaa ja yhteisöllisyyttä – #fiiliksentakia

Sijainti ja stadion itsessään luo vetovoimaa, johon seurat haluavat kiinnittyä. Suomen ykkösurheilumesta linkittyy isompiin urheilutapahtumiin ja kohtaamisiin.

”Stadion tarjoaa meille mahdollisuuden kasvattaa entisestään Namikan yhteisöllisyyttä kantakaupungin alueella. Pelaajien, valmentajien ja vanhempien kohtaaminen on meille tärkeä arvo, jota haluamme kehittää edelleen”, Helsingin NMKY:n lajipäällikkö ja valmentaja Henrik Pulkkinen kertoo nuorten koripalloilijoiden tulosta Stadikalle.

Uusien asiakkaiden odotukset ovat ymmärrettävästi kovat. Millainen tunnelma liikuntamaailmaan tulee? Kuinka paikka vaikuttaa omien kohderyhmien mielenkiintoon seuratoimintaa kohtaan?

”Odotan stadionin tarjoavan innostavan ympäristön, jossa näkee muuta toimintaa ja muiden lajien edustajia. Pieni urheilukeskittymä, jossa pääsee treenaamaan samaan tilaan maailmanluokan esiintyjien kanssa, luo kieltämättä pienen ekstraulottuvuuden!”, Suomen Taitovoimisteluklubin toiminnanjohtaja Sami Paavilainen toteaa.

 

Toiminta starttaa lokakuussa

Liikuntatoiminta käynnistyy 1.10.2020 avajaisviikkojen jälkeen. Tiedustele vapaita vakiovuoroja [email protected]

Myös yksityishenkilöille avautuu juoksu- ja sulkapallovuorot varattaviksi syksyn kuluessa.