Ei mikä tahansa nurmikko

Kenttämestarin matkassa

06.09.2019

Jani Kurvinen on kiireinen mies. Olympiastadionin kenttämestarin askelmittarissa on päivittäin reilut 20 000 askelta ja puhelin käy kuumana, vastaahan Kurvinen ’Pohjois-Euroopan parhaan nurmen’ saapumisesta stadionille.

Stadionin uuden nurmen valmistumiseen on alle kuukausi aikaa. Projekti on ollut pitkä, sillä parhauden tavoite on vaatinut tarkkaa laadunvalvontaa ja paneutumista pienimpiinkin yksityiskohtiin. Mittavat pohjatyöt ja kantava kerros on nyt tehty, sadettimet ovat paikoillaan ja kasvualusta on saapunut.

Vain paras on kyllin hyvä

Tätä Pohjois-Euroopan parasta nurmea on kasvatettu huippulajikkeista huippusalaisessa paikassa. Koko prosessia on seurattu tarkasti ’hiekasta lähtien’. Paras nurmi syntyykin Kurvisen mukaan osiensa summasta: nurmilajikkeesta, kasvualusta, lannoitteista, kalkista, teknologiasta ja luoduista olosuhteista. Kasvualustaan on kiinnitetty erityistä huomiota, sillä nurmen tulee toimia kaikissa stadionin tapahtumissa peleistä konsertteihin. Erityyppiset tapahtumat asettavat omat vaatimukset nurmen suojaamisesta sen kasvun manipulointiin.

Suomen läpäisevin nurmi

Uutta edelliseen nurmeen verrattuna on esimerkiksi salaojaputkien määrä. Salaojaputkia on tavallisesti kentällä 4 metrin välein, stadionilla väli on 2,5–3 metriä. Tiheydellä varmistetaan se, ettei lätäköitymistä pääse tapahtumaan varjoisissakaan paikoissa.

Kasvukerros on myös läpäisevämpi kuin ennen. Nurmen on läpäistävä vettä tehokkaasti mutta vesi ei saa huuhdella lannoitteita mukanaan. Kasvukerros ei saisi myöskään tiivistyä liian helposti ja juurten on saatava tarpeeksi ilmaa. ’Nurmikuiskaaja’-Kurvisen mukaan stadionin nurmesta onkin määrä tulla Suomen läpäisevin. Parhain ja läpäisevin ei kuulosta miltä tahansa nurmikolta.

Uuden nurmen ensitalvi ja kevät

Uusi nurmi saapuu syksyn kuluessa. Kurvinen kertoo, että hyvä juurtuminen ennen talvea on tärkeää. Alustavia toimia on tehty nurmen nostopaikassa ja juuret ovat jo nyt syvällä.

”Stadionille luodaan keinokesä kasvatuslampuilla, jotta nurmi juurtuu hyvinvoivana ennen talvea. Maaliskuun alussa simuloidaan taas kevättä ja kesää nostamalla alustan lämpötilaa ja luomalla aurinkoa ja sadetta tarpeen mukaan. Meillä on kaikki kasvuun tarvittavat elementit stadionilla. Tavoite on, että nurmi herää keväällä täydessä iskussa.”

Linkkejä:

Seuraa stadionille siirtyvää nurmea - yhteistyössä GreenCare

Stadionin kenttäalueen työt