NAINEN, JOKA RAKENSI TORNIN

Julkaistu 17.3.2016

Olympiastadion perusparannus ja uudistaminen on käynnissä. Samalla, kun seuraamme uudistamistyötä kurkkaamme historiankirjoihin ja kerromme, kuinka stadionia on aikoinaan 1930-luvulla rakennettu.

Olympiastadionin rakennustyöt käynnistyivät helmikuussa 1934. Ensimmäisestä puunkaadosta (12.2.1934) vihkiäisiin (12.6.1938) eli reilun neljän vuoden aikana työntekijöitä stadionilla oli ollut yhteensä noin 3000. Yksi heistä oli Aino Lehtinen, nainen, joka yksin kantoi selässään kaiken tornin ulkorappauksessa tarvitun kalkkilaastin yläilmoihin. 

Aino suuntasi päivittäin kello viisi kohti stadionia. Ensimmäiseksi töikseen hän sekoitti kalkkilaastiin vettä ja sementtiä. Laastin piti olla valmiina kello seitsemän, kun rapparimestarit tulivat töihin. Ainon varsinainen työ oli sitä, että hän täytti kontin laastilla, nosti sen selkäänsä ja lähti torniin. Sisältöinen kontti painoi lähes 40 kiloa. Tultuaan rappareiden luo hän kumartui ja kaatoi päänsä yli laastin astiaan. Tämä toistui lukemattomia kertoja päivässä. Ihan koko matkaa ei Ainon tarvinnut portaita pitkin tornin huipulle kiivetä, sillä rakennuksen ulkopuolella oli tietyin väliajoin ulkoilmahissi tuomassa helpotusta. Hissitasanteita ei kuitenkaan ollut kaikissa kerroksissa ja siksi Aino kuljetti tuota painavaa konttia myös portaita ylös. Työ oli yksin Ainon vastuulla.

Kun työpäivä tornissa päättyi ja rapparit lähtivät kotiin jäi Aino vielä töihin, sillä hänen oli puhdistettava laastipöntöt ja työkalut. Ainon kerrotaan todenneen: "Kertokaan lapsenlapsillekin, että minä tein sen yksin".  Aino Lehtinen kuoli 90-vuotiaana vuonna 1988.

Kuva Aino Lehtisestä, naisesta joka auttoi rakentamaan stadionin tornia


Lähde: Raatikainen, Lipponen, Suvanto & Vihavainen (1994) Meidän kaikkien stadion