STADION ON KAIKILLE, EI VAAN SANKAREILLE

Julkaistu 3.12.2019

Viime elokuussa etsimme yhteistyössä Urheilumuseon kanssa eri-ikäisiä ja -taustaisia ihmisiä kehittämään uuden stadionin palveluita kanssamme. Marraskuun yhdeksäs päivä urheilusta, historiasta, arkkitehtuurista ja viihde-elämyksistä kiinnostuneet uudenkarheat stadionraatilaiset pääsivät tutustumaan Olympiastadionin puitteisiin ja testaamaan koeversion opastetusta stadionkierroksesta. Ideana oli kuulla mahdollisimman erilaisten suomalaisten tunnelmia ja kehitysideoita. Niitähän saatiin!

Stadionkierros ja tähtihetket

Raatilaiset pääsivät siis tutustumaan stadionin marraskuiseen työvaiheeseen. Tutustumiskierroksen päätti ryhmätyö, jossa havaintoja ja ideoita käytiin läpi, ja pohdittiin mistä tekijöistä unohtumaton stadionkierros raatilaisten mielestä koostuisi. Elämyksellisyyden merkitys korostui kommenteissa. Ideointi oli vauhdikasta, ja osa ehdotuksista voi hyvinkin päätyä koko kansan koettavaksi – pysykää kanavalla!

 

Tunteita herättävä päivä

Yleistunnelma päivästä oli loistava. Uuden stadionin näkeminen herätti myös nostalgiaa stadionilla koetuista hetkistä ja A-katsomoon pääsy nousi kaikkien haastateltujen päivän kohokohdaksi. Myös maanalaisen tason monipuoliset tilaratkaisut ja toiminnallisuudet tekivät suuren vaikutuksen. Lisäksi kiinnostaviksi kohteiksi koettiin elämyksellisyyden ja e-urheilunkin huomioiva uusi Urheilumuseo sekä Tähtien käytävä, josta povattiin wow-hetkeä stadionkierrokselle. 

”Stadionilta on paljon muistoja, siksi oli kiinnostavaa nähdä koko alue. Vaikuttavinta oli ehkä kuitenkin maanalainen taso, jota ei ole osannut arvostaa ennen sen näkemistä. Konkretisoitui, kuinka tilankäyttö on muuttunut ja kuinka paljon työtä tähän on mennyt”, Mikko-Waltteri Sihvola kertoi.   ”Suomalaista puuarkkitehtuuria ja osaamista oli hyödynnetty, maanalaisissa tiloissa oli todella upeaa muotoilua. Vaikuttavaa oli myös, miten kierrättäminen on hoidettu”, Elias Djupsjö jatkoi aiheesta.  

Ympäristöön liittyvät ratkaisut, kuten energiaa säästävä valaisu ja laadukkaat materiaalit saivat paljon kiitosta raatilaisilta.

 

Tarjonnan kimppuun

Stadionraati jatkaa työtään huhtikuussa, jolloin raatilaiset pääsevät kokeilemaan ja kommentoimaan stadionin palveluntarjoajien tuotteita sekä näkemään stadionin ystäviensä kanssa viittä vaille valmiina. Raatityöskentely koettiin antoisana ja haastateltu kolmikko odottaakin raadin seuraavaa kohtaamista, sillä päivästä jäi ”mahtava fiilis” kivojen ihmisten ja hyvien keskustelujen ansiosta.

Miltä uusi Olympiastadion ja Urheilumuseo siis vaikuttaa?  Vilja Westerbergiä lainaten:

”Se ajatus, että tästä tehdään koko kansan areena, johon kuka vaan voi tulla kokemaan ja tekemään on musta hieno. Stadion on kaikille, ei vaan sankareille.”  

Yhteistyössä: Olympiastadion, Urheilumuseo ja Palvelumuotoilu Palo