ABLOY OLYMPIASTADIONIN YHTEISTYÖKUMPPANIKSI

Julkaistu 2.4.2019

Suojannut kansallisaarretta vuodesta 1938

Suomessa herää vuonna 2020 henkiin yksi maamme arvokkaimmista rakennuksista, kun uudistuva Olympiastadion avaa jälleen ovensa yleisölle. Abloy on Olympiastadionin yhteistyökumppanina mahdollistamassa ja turvaamassa stadionin uutta aikaa.

Stadion-säätiö ja Abloy Oy ovat solmineet sopimuksen markkinointiyhteistyöstä. Vuoden 2023 loppuun asti ulottuva sopimus allekirjoitettiin maaliskuussa. ABLOY-brändi tulee muun muassa näkymään uudistuneen Olympiastadionin vierailijareiteillä. Sopimuksen mukaan Abloylla on toimialallaan lisäksi markkinoinnillinen yksinoikeus Olympiastadionin tuotemerkin ja muiden tunnusten ja oikeuksien käyttöön. Sopimukseen sisältyy myös oikeus järjestää tilaisuuksia stadionilla.

”Abloylla ja stadionilla on pitkä yhteinen historia. Rakennus otettiin käyttöön vuonna 1938, ja ABLOY-lukot ovat siitä lähtien turvanneet tiloja sekä siellä vierailevaa juhla- ja urheilukansaa. Nyt yhteinen matka jatkuu, kun ABLOY tulee näkymään uudistuneen Olympiastadionin vierailijareiteillä.”, kertoo Abloyn kotimaan markkinoinnista ja myynnistä vastaava Jari Perälä.

Helsingin Töölössä sijaitseva Olympiastadion on tarjonnut kohtaamisia suomalaisille ja kansainvälisille vierailijoille jo yli 80 vuotta. Nyt stadion uudistuu tulevaisuuden elämyksille ja päivittäisille palveluille. Ensimmäinen tapahtumakesä perusparannetulla stadionilla on vuonna 2020. Olympiastadion on ollut, ja tulee uudistuksen jälkeen olemaan, Suomen tärkein suurtapahtumien areena sekä liikunnan, urheilun, viihteen, kulttuurin ja matkailun kohtaamispaikka.

Olympiastadion on osa elävää kaupunkiympäristöä ja stadionilla vierailee jatkossa noin miljoona vuosittaista kävijää. Monitoimistadion on avoinna 360 päivää vuodessa ja toimintaa on joka päivä. Kaikilla stadionin tiloilla on jatkossa useita käyttötarkoituksia. Arkisin tilat voivat olla kaupunkilaisten ja urheiluseurojen käytössä liikuntatiloina tai niitä voidaan käyttää kokoustiloina. Tapahtumien aikana ne ovat tapahtumatuotannon käytössä.

”Yhteistyökumppaninamme Abloy on osaltaan mahdollistamassa sen, että Olympiastadion herää henkiin entistä laajemman käyttäjäkunnan monipuolisena ja turvallisena tapahtumakeskuksena. Jaamme Abloyn kanssa myös yhteiset arvot, jossa vahva yhteisöllisyys on keskeistä”, Olympiastadionin markkinointi- ja viestintäjohtaja Marju Paju toteaa.

 

Abloy Oy

ABLOY suojaa ihmisiä, omaisuutta sekä liiketoimintaa maalla, merellä ja ilmassa – olosuhteista riippumatta. Käyttäjien yksilöllisiin tarpeisiin luodut ratkaisut ulottuvat kotien lukinnasta äärimmäistä turvaa vaativiin ammattikohteisiin. Maailmanlaajuinen 90 maata kattava jakeluverkostomme vastaa asiantuntevasta palvelusta. Abloy Oy:n palveluksessa Suomessa on noin 750 henkilöä.

Abloy Oy on osa ASSA ABLOY -konsernia, joka maailman johtavana oviympäristöratkaisujen toimittajana tarjoaa asiakkailleen turvallisia ja helppokäyttöisiä sovelluksia ovien avaamiseen ja sulkemiseen. Konsernissa on 47 000 työntekijää ja liikevaihto on 7,5 miljardia euroa. 
www.abloy.fi.

 

Lisätietoa:

Jari Perälä, myynti- ja markkinointijohtaja, Abloy Oy, puh. 0400 328 599 

Marju Paju, markkinointi- ja viestintäjohtaja, Stadion-säätiö, puh. 040 513 8452