TOIMISTOARKEA AITIOPAIKALLA

Julkaistu 21.10.2020

Urheilun ja tapahtumahumun ohella stadion kätkee sisäänsä myös tuhansien neliöiden verran tuiki tavallista toimistoelämää. Toimitilat ovat saaneet 2020-luvun käsittelyn ja uudet vuokralaiset toimivat stadin parhaalla paikalla.

Stadionin toimitilat saattavat olla uusi asia monille meistä, mutta todellisuudessa Helsingin Olympiastadionilla on työskennelty jo vuodesta 1955. Silloin eteläkaarteeseen avautuivat arkkitehti Toivo Jäntin suunnittelemat tilat Helsingin verovirastolle. Nuo ajat nostivat pintaan konkreettisia muistoja, kun entisen veroviraston työntekijän lompakko löytyi rakenteiden välistä purkutöiden yhteydessä 2017. (Omistaja löydettiin ja lompakko palautettiin!) 

Uudistustöiden yhteydessä myös pohjoiskaari sai toimistotilaa. Nyt stadionilla on modernia muuntojoustavaa työskentely- ja neuvottelutilaa noin 30 erikokoiselle yritykselle yhteensä 3300m2 verran. Vuokralaiset ovat jo asettuneet taloksi ja 77% tiloista on jo vuokrattu. Kaikki toimitilat on toiveissa saattaa käyttöön vuoden loppuun mennessä. 

Tapahtumantekijän eturivin paikka

Yksi stadionin uusista vuokralaisista on – enemmän kuin sopivasti – Live Nation Finland. Suomen suurin tapahtumajärjestäjä tuo stadionille eturivin kansainvälisiä ja kotimaisia tähtiä. Nyt myös yrityksen oma henkilökunta asettuu tapahtumien ytimeen.

Live Nationin päätöstä muuttaa stadionille ohjasi nimenomaan orgaaninen linkki toimialaan.

”Stadion on meidän bisneksen kannalta merkittävä keikkapaikka, jonka symbolisen arvon ymmärrämme hyvin. Käytännöllisyys oli toinen ajuri, sillä henkilökuntamme viettää toimiston ohella paljon aikaa keikkapaikoilla. Stadionin lähellä sijaitsee muitakin meille tärkeitä keikkapaikkoja, kuten Hartwall Arena”, Live Nationin Head of Development Mirkka Rautala toteaa.

Uusi avopohjainen toimitila palvelee Live Nationia paremmin kuin vanhat, sokkeloiset tilat. Muutto antoi myös yritykselle luontevan mahdollisuuden uudistaa omia toimintatapojaan.

”Kiva, kun on uutta edessä. Kaunis, inspiroiva, pieteetillä valmistettu ympäristö, joka liittyy vielä meidän alaan. Hyvä tästä tulee!”, Rautala summaa odotuksia.

Tahko Pihkalan jäljillä stadionille

Toinen toimistotulokas on Suomen Latu. Stadion, sen historia ja sijainti Keskuspuiston kupeessa tekivät toimitiloista vetovoimaisen Suomen suurimmalle ulkoilujärjestölle. Stadioniin Suomen Ladun yhdistää paitsi sama syntymävuosi myös Suomen Ladun perustaja, olympiaurheilija Tahko Pihkala.  ”Pihkalan patsasta voi nyt ihailla uuden toimiston ikkunasta. On kuin kotiin palaisi!”, nauraa Suomen Ladun toiminnanjohtaja Eki Karlsson.

Karlsson odottaa uuden sijainnin tuomia liikunta- ja kulttuurimahdollisuuksia. Suomen Ladulle on tärkeää olla saavutettavissa myös maakunnista tuleville vierailleen. Myös stadionille rakentuva yhteisöllisyys ja yhteistyömahdollisuudet kiinnostavat.

”Stadion on suomalaisen liikunnan kehto. Sen suojissa tapahtuu huippu-urheilun tähtihetkien lisäksi paljon koko kansalle suunnattua liikuntaa. Juuri tätä haluamme edistää: Suomen Ladun tavoitteena on että jokainen löytää oman mielekkään tavan ulkoilla ja liikkua", Karlsson kertoo.

 

Stadionin henkeä luodaan yhdessä

Stadion työpaikkana on siis vetovoimainen ainakin kulttuuri- ja liikunta-aloilla. Stadionsäätiön talouspäällikkö Juha Vanhatalon mukaan imu ylittää kuitenkin toimialarajat. Myös yritysmaailman toimijoille ja heidän asiakkailleen stadion on vaikuttava toimistoympäristö.

”Stadion on tärkeä ja sykähdyttävä paikka, joka on historiallaan ansainnut paikkansa suomalaisten sydämissä. Täällä wow-efekti tulee ihan itsestään”, Vanhatalo kertoo.

Stadionsäätiön intresseissä on luoda yhteisöllisyyttä ja rakentaa stadionin henkeä yhdessä vuokralaisten kanssa. Juha Vanhatalo korostaa stadionin merkitystä koko kansan – suomalaisten, turistien ja nyt myös vuokralaisten – näyteikkunana, josta voi ja pitää olla ylpeä.

”Hienoa olla uudella stadikalla! Tämä ei ole pelkkä työpaikka, tämä vie mukanaan. Täytyy myöntää, että tippa tuli linssiin, kun ensikertaa asteli työhuoneeseen. Me ollaan taas kotona.”

 

Tiedustele mahdollisia vapaita toimistotiloja 

Ota yhteyttä ja esittelemme tarkemmin asiaa.


Stadion-säätiö

Juha Vanhatalo

juha.vanhatalo(at)stadion.fi
0400-746717