Kaija Koo Joutsenmerkki

KAIJA KOO VALLOITTAA OLYMPIASTADIONIN - VASTUULLISUUS JÄLLEEN VALOKEILASSA, VIIHTEESTÄ TINKIMÄTTÄ

Julkaistu 14.8.2023

Warner Music tuo vastuullisuuden valokeilaan suomalaisen popmusiikin kuningattaren Kaija Koon stadionkeikalla. Tapahtuman ympäristövastuullisuutta on kehitetty yhdessä Joutsenmerkin kanssa. Olympiastadionilla ympäristöratkaisuja on tehty monipuolisesti. Warner Musicin ja Joutsenmerkin yhteistyö tapahtumien ympäristövastuullisuuden kehittämiseksi saa jatkoa Kaija Koon Superstadion-keikalla.

- Ympäristövastuullisuus on meille tärkeässä roolissa kun järjestämme tapahtumia. Yhteistyö Joutsenmerkin kanssa on ollut helppoa ja todella toimivaa ja olemme aktiivisesti kehittämässä uusia toimenpiteitä vastuullisempien tapahtumien toteuttamiseen, kommentoi Warner Music Liven johtaja Ville Ahtiainen.

Yhteistyö sai alkunsa Kaija Koon, Ellinooran, Jenni Vartiaisen ja Vesalan tähdittämältä Mestarit-kiertueelta. Suurena viihdealan toimijana Warnerin tavoitteena oli kehittää toimintansa vastuullisuutta ja näyttää esimerkkiä koko alalle. Esimerkiksi päivittäistavaroista, rakentamisesta ja hotelleista tutulle Joutsenmerkille yhteistyö oli puolestaan luonteva tapa vaikuttaa myös tapahtumien parissa.

Vuoropuhelua ja kehitysehdotuksia

Joutsenmerkki kartoitti tapahtumien ympäristövaikutuksia, ehdotti kehitystoimenpiteitä ja kävi vuoropuhelua tapahtumapaikkojen kanssa. Vuoropuhelun tueksi kehitettiin tarkistuslista – venue check list – tapahtumapaikkojen ympäristökäytännöille. Areenojen kanssa käydään läpi 35 kysymystä kahdeksalta eri osa-alueelta: ympäristöpolitiikka, energia, vesi, siivous, jätteet, kuljetukset, ruoka ja juoma sekä oheistuotteet.

Listaa on nyt hyödynnetty myös perusparannetulla ja uudistetulla Olympiastadionilla, jonka Kaija Koon konsertti valloittaa lauantaina 19. elokuuta. Suomen suurimmalla tapahtuma-areenalla ympäristöratkaisuja on mietitty ja tehty monipuolisesti.

- Uudistamisen seurauksena Olympiastadion on malliesimerkki kestävästä kehityksestä ja paikasta, jossa voi toteuttaa tapahtumia ympäristöystävällisesti. Olympiastadionin toimintaa ohjaa Ekokompassi-ympäristösertifikaatti ja stadion on valittu mukaan myös Valitse Vastuullisemmin palveluntuottajaksi sekä käyntikohteena että tapahtumapaikkana. Haluamme aktiivisesti kehittää toimintaamme ja iloitsemme yhteistyöstä Ympäristömerkin ja Warnerin kanssa Superstadion-konsertin osalta, toteaa Olympiastadionin markkinointi- ja viestintäjohtaja Marju Paju.   

- On hienoa, että legendaarisella Olympiastadionilla ympäristöasiatkin on huomioitu kattavasti. Stadionilla on esimerkiksi oma ympäristöohjelmansa, energiatehokkuutta edistetään hienosti ja käytössä on ympäristömerkitytpesuaineet ja pehmopaperit tai pestävät Joutsenmerkityt pyyherullat. Seuraavia kehityskohteita voisivat olla muovisten kertakäyttötuotteiden vähentäminen ja ympäristömerkittyjen tuotteiden ja palveluiden hankinnat, Ympäristömerkinnän asiantuntija Malin Lindfors vinkkaa. 

Yhteistyö tukee myös Joutsenmerkin kehitystyötä

Warnerin tapahtumista kertyviä kokemuksia hyödynnetään myös Joutsenmerkin selvittäessä kriteerien kehittämistä tapahtumille. Esimerkiksi monet matkailualan toimijat ovat toivoneet mahdollisuutta hakea ympäristömerkkiä myös tapahtumatoiminnalle.

- Selvitystä tehdessämme olemme keskustelleet tapahtuma-alan edustajien kanssa Suomessa. Lisäksi olemme käyneet dialogia Itävallan, Saksan ja Hollannin ympäristömerkkiorganisaatioiden kanssa, joissa tehdään myös työtä tapahtumakriteerien parissa, Malin Lindfors kertoo.

KAIJA KOO – SUPERSTADION 
Very special guest Käärijä
Helsinki, Olympiastadion
La 19.8.2023
Ovet klo 17.30