UEFA Super Cup. Voittajat stadionin nurmella.

OLYMPIASTADIONIN NURMI - HOITOA VANKALLA ASIANTUNTEMUKSELLA JA OIKEILLA TUOTTEILLA

Julkaistu 29.9.2022

Vaihtelevat säät ja monenlaiset tapahtumat asettavat haasteita nurmikon hoidolle. Näin Olympiastadionin kenttätiimi ja Berner varmistavat, että peleissä komeilee kansainvälisten palkintojen arvoinen nurmi.

Olympiastadionin kentänhoitajat katsovat, kuinka nurmikko kasvaa. Viisihenkinen tiimi kenttämestari Jani Kurvisen johdolla tekee töitä toisinaan ympäri vuorokauden, jotta nurmi on paraatikunnossa peleissä ja tapahtumissa.

”Nurmi on koko meidän tiimille vähän kuin työkaveri. Teemme paljon sen eteen, että nurmi on siinä kunnossa mikä pitää”, Jani kertoo.

Olosuhteet ja tapahtumat haastavat nurmitiimin kumppaneineen

Erityisen Olympiastadionin nurmesta tekee se, että kenttää käytetään moneen tarkoitukseen. Jalkapallon ja yleisurheilun lisäksi kentällä on yksin tänä vuonna hiihdetty, juostu viestejä, pidetty yritystapahtumia sekä järjestetty Suomen ja maailman suurimpien poptähtien konsertteja.

”Juuri se tekee tästä työstä mielenkiintoista, että on paljon erilaisia tapahtumia, joissa pitää ottaa monenlaisia asioita huomioon”, Jani kertoo.

Erityisesti konsertit suurine lavarakennelmineen ja yleisömassoineen tuovat erilaisia toimenpiteitä kenttätiimin työhön. Peittäminen keikkojen ajaksi aiheuttaa nurmelle pientä stressiä, mutta Janin mukaan vankan kokemuksen pohjalta tiedetään, miten vahinkoja voidaan välttää ja kuinka kärsineitä kohtia hoidetaan.

”Koko ajan oppii lisää. Tänäkin kesänä on tullut paljon uutta tietoa vaikka takana on kokemusta jo vuodesta -97 stadionilla.”

Tiedonjaossa tärkeässä roolissa on Olympiastadionin yhteistyökumppani Berner, jonka tuotteilla nurmea hoidetaan. Bernerin ammattinurmikkotiimi on myös kentähoitajien apuna sekä aina puhelimen päässä tuotteisiin ja nurmikon hoitoon liittyvissä kysymyksissä.

Bernerin ammattinurmitiimin myynti- ja tuoteryhmäpäällikkö Saila Innanen kertoo, että monikäyttöisyyden lisäksi myös Suomen sääolosuhteet tuovat haasteita stadionin nurmikon hoitoon. Syksyllä pelikautta voidaan jatkaa valojen ja lämmityksen avulla, mutta erityisesti kevätkausi on usein hankala.

”On haastavaa nurmen hoidon kannalta, kun tiedetään että huhtikuun ensimmäisellä viikolla on peli, mutta ei ole mitään varmuutta siitä, ollaanko silloin talvessa vai keväässä vai missä vuodenajassa.”

Sailan mukaan Olympiastadionin nurmi on esikuva muille kentille ja areenoille. Olympiastadionilta saatuja tietoja ja oppeja voidaan viedä eteenpäin ympäri Suomea.

”On paljon asioita, joita voitaisiin ottaa laajemmin käyttöön nurmikoiden ja kenttien hoidossa. Jatkuva reagointi on todella tärkeä asia, ja siinä monilla kentillä on vielä tehtävää.”

Villi lapsi tarvitsee huolenpitoa

Satunnaisen stadionkävijän silmiin nurmi voi näyttää pelkältä nurmelta, mutta sekä Olympiastadionin kenttätiimille että Bernerin osaajille se on paljon muuta. Janin puheessa nurmi on usein ”hän”, ja toisinaan kenttämestari kutsuu sitä ”prinsessaksi.”

”Minä taas vertaisin sitä alakouluikäiseen villiin lapseen, jolla on kova meno päällä ja kaikki mahdollisuudet edessä”, Saila sanoo nauraen.

Nurmen hoitaminen on vaativaa työtä, johon kuuluu myös paljon manuaalisia työvaiheita. Kosteutta ja lannoitetasapainoa mitataan joka päivä, ja kun pelipäivä lähestyy, nurmea saatetaan ajaa jopa neljä kertaa päivässä.

Tärkeässä roolissa nurmen hyvinvoinnissa ovat erilaiset ravinteet ja siemenet. Bernerin GreenCare-tuotteilla hallitaan nurmen kasvua ja kestokykyä, ja paljaisiin paikkoihin kylvetään uusia siemeniä ympäri vuoden. Päämäärä on se, että nurmi pääsee oikeuksiinsa tärkeissä otteluissa.

Sailan mukaan nurmikon perustarpeet ovat samanlaisia kotien pihoilla ja stadioneilla: nurmi voi hyvin, kun se saa riittävästi ravinteita, aurinkoa ja kosteutta. Kotona nurmenhoitajan elämää helpottavat lannoitteet, joissa on kaikki tarvittavat aineet mukana, kun stadionilla taas pelataan enemmän erilaisten lannoitetyyppien ja -olomuotojen kanssa.

”Jokainen kasvi tarvitsee tietyt ravinteet, kysymys on enemmän siitä kuinka kovalla kulutuksella kenttä on ja millaisista ravinnemääristä puhutaan.”

Ravinteiden määrällä on myös vaikutusta nurmen ympäristökuormaan. Sailan mukaan tärkeää onkin löytää juuri oikea määrä tuotteita, jotta nurmi voi hyvin mutta ylimääräiset aineet eivät päädy luontoon.

”Kannustamme kaikkia kenttiä seuraamaan omia käytäntöjään: milloin, mitä ja miten paljon tuotteita käytetään. Sillä on suuri vaikutus ympäristöön.”

Olympiastadionilla ollaan erityisen tarkkoja siinä, että tuotteet ovat ympäristöystävällisiä ja ympäristöasiat huomioidaan myös kaikissa alihankintana ostetuissa tuotteissa ja palveluissa.  

Yhdestä tähdestä viiteen yhden kesän aikana

Jani kiittelee Berneriä hyvästä yhteistyöstä. Laadukkaiden tuotteiden lisäksi asiantuntemus on tärkeä osa kumppanuutta.

”He vastaavat puheluihin vaikka keskellä yötä ja viikonloppuisin. Meillä nämä tapahtumat kun eivät aina ihan osu normaaleihin toimistoaikoihin”, Jani kertoo ja nauraa.

Olosuhteiden ja tapahtumien kirjossa punnitaan niin Olympiastadionin kuin Bernerin nurmitiimin asiantuntemus. Tämän vuoden keväällä ennen pelikautta nurmi oli lähestulkoon kuollut. Huolellisella hoidolla ja kuumasta kesästä huolimatta se saatiin elvytettyä niin hyvään kuntoon, että Euroopan jalkapalloliitto UEFA antoi sille palkinnon elokuussa Super Cupin yhteydessä.

”UEFA:lla on viiden tähden ranking nurmikoille. Kevään alussa olimme yhdessä tähdessä, ja sitten kesän lopulla saimme viisi tähteä kaikilla osa-alueilla”, Jani kertoo.

”Olemme tosi ylpeitä siitä, että saimme vaikeista olosuhteista huolimatta tehtyä huippukentän. Se oli hieno suoritus meiltä kaikilta.”

 

Kuva: Jussi Eskola