Kokoustarjoilut - stadionleivos

Asiakastarinat

Olympiastadion on olemassa siksi, että ihmiset tarvitsevat kohtaamisia ja Olympiastadionin tilat antavat puitteet merkittävien asioiden jakamiselle. Stadion on pienten ja isojen tilaisuuksien haluttu ja luotettava yhteistyökumppani.

"Tulimme viettämään virepäivää, johon kuului ruokailuja ja ohjelmapalveluita. Kaikki toimi moitteettomasti ja ohjaajat olivat ammattitaitoisia ja mukavia. Virepäivämme oli onnistunut ja kaiken kruunasi mitä ihanin auringonpaiste."

"Erittäin vaikuttava kokoustila! Sai runsaasti kiitosta osallistujilta. Järjestelyt toimivat muutenkin hyvin. Olimme tyytyväisiä, ja tulemme varmasti toistekin kokoustamaan Stadikalle."

"Aivan ihana neukkari. Todella kiva ja inspiroiva paikka viettää tiimin vetäytymistä. Kaikki järjestely toimi myös erinomaisesti. Kiitos."

"Tunnelmallinen, erilainen kokouspaikka. Hyvä ruoka ja liikuntaohjelmakin oli tosi mieleinen. Ollaan koko porukka tyytyväisiä. Kiitos!"

"Tilajärjestelyt, audiolaitteet, aamupala-tarjoilu, opastettu kierros kaikki 10+. Aivan loistavat järjestelyt. Ystävällinen, asiantunteva henkilökunta. Suosittelen ehdottomasti Olympiastadionia tilaisuuksien järjestämiseen."

"Hyvin toimi kokonaisuus, siistit tilat ja hyvä palvelu henkilökunnalta."

"Varaaminen sujui helposti, samoin kuin yhteydenpito myyntiin /asiakaspalveluun. Kaikki henkilökunta Stadionilla oli 10+ . Kiva ympäristö pitää kokousta. Oikein hyvä hinta-laatusuhde puolen päivän kokouspaketilla. Pidimme myös opastetusta kierroksesta Stadionilla, kaikkineen oli onnistunut kokonaisuus. Kiitos!"

"Ennen tilaisuutta asiointi oli ystävällistä, ripeää ja joustavaa. Tilaisuudessa mainiota asiakaspalvelua, kaikki sujui suunnitellusti ja aikataulussaan, tarjoilut oli maittavia ja sovitun mukaisia. Stadionkierros oli sopivan mittainen."

”Iltajuhla oli makeaa. A-suoralle oli katettu 23 pyöreää pöytää ja ne oli somistettu huolella. Bändi soitti ja jaoimme kisan palkinnot.”

”Hei! Kiitos teille tuhannesti että mahdollistitte meille vihkimisellemme hienon ja arvokkaan paikan. Kiitos myös ystävällisyydestä ja avuliaisuudesta ensimmäisestä yhteydenotostamme lähtien sekä lisäksi lämpimistä onnitteluista ja ihanasta häälahjasta vihkimisemme jälkeen.”

”Lämmin kiitos asiantuntevista ja kiinnostavista puheenvuoroista sekä esittelykierroksesta. Oli todella hyvä kokonaisuus. Kaiken kruunasi vierailu Tornissa ja urheilumuseo Tahdossa.”

”Tosi hyvä opastus, kattava kierros, hyvin aikaa myös kysellä. Erityiskiitos kahvilaan, jossa huomioitiin tilauksesta unohtuneet kaksi vilja-allergikkoa. Oli erittäin kiva ja onnistunut työhyvinvoinnin päivä! Ruusuja, ruusuja!”

”Päivä oli ryhmällemme ikimuistettava ja iloisesti rentouttava. GS Health opasti ryhmämme "ison pallon" saloihin niin innostavasti, että jos tarvitsette kokemusasiantuntijoiden mielipiteitä, kuka tahansa ryhmästämme on valmis kuultavaksi. Järjestelyt olivat erinomaiset.”

”Ystävällinen palvelu ja kaikki sujui suunnitellulla tavalla. Tuttu ja asiantunteva opas”

”Meillä oli oikein onnistunut ja informatiivinen kierros Olympiastadionilla. Kierros päättyi Urheilumuseoon, jossa oli myös paljon mielenkiintoista nähtävää. Osallistujat pääsivät myös käymään Stadionin tornissa joko ennen opastettua kierrosta tai sen jälkeen. Kiitokset!”