OLYMPIASTADION KONSERTTIAREENANA

Julkaistu 26.11.2020

Olympiastadion on ollut ja tulee myös uudistamisen myötä olemaan tärkeä pop- ja rockareena. Ensimmäisen kerran rokki soi stadionilla jo 50 vuotta sitten, kun 2.9.1970 lavalla jyräsi The Rolling Stones.

Konserttien aikakausi käynnistyi 90-luvulla 

Rollarien stadionkeikasta vierähti 22, kunnes rokki jälleen raikasi. Mark Knopfler Dire Straitseineen tanssitti vuonna 1992 koko Stadikan hurmioon. Swingin sulttaanit aloittavat uuden aikakauden suomalaisissa stadionkonserteissa.

Syyskuun alussa 1994 stadionilla järjestettiin Sarajevon lasten mielenterveystyön tukemiseksi ”Täällä Sarajevo, kuuleeko Helsinki” -konsertti. Illan mittaan loppuunmyydyllä stadionilla esiintyivät muun muassa Kirka ja Arja Koriseva. Kirkan Born to be wild -tulkinta pääsi välähdykseksi Ylen TV-uutisiin. Ylen ja MTV:n yhteistuotantoa seurasi 1,5 miljoonaa katselijaa. Konsertti tuotti Sarajevon lapsille 1,4 miljoonaa markkaa.

Konsertin järjestämistä 1990-luvulla helpottivat stadionin tuolloisessa peruskorjauksessa tehdyt muutokset. Maratonporttia suurennettiin, jotta sen kautta voitiin ajaa rekka-autoja areenalle. Huippubändit alkoivat sisällyttää Helsingin keikkakalentereihinsa. Asiaan vaikutti oleellisesti Neuvostoliiton hajoaminen. Suomi muuttui konserttikiertueiden pussinperästä linkiksi Venäjälle tai Baltiaan.

Monimutkaiset ja näyttävät lavarakenteet yleistyivät 1990-luvulla. Rockviihteen supertähdet kilpailivat, kuka kykenee koukuttamaan kiertueyleisöä komeimmilla kehitelmillä.

Olympiastadionilla on nähty toinen toistaan komeita spektaakkeleja. The Rolling Stones on esiintynyt Stadikalla yhteensä viidesti. Kolmesti stadionilla ovat vierailleet Bruce Springsteen, Bon Jovi ja Iron Maiden. Vuosi 1997 oli erityisen vahva: areenalla esiintyivät Michael Jackson (kahdesti), Tina Turner ja U2. Ulkomaalaisista astisteista stadikalla ovat soittaneet myös muun muassa Paul McCartney, Elton John, Genesis, Madonna, Muse, Iron Maiden, Metallica, AC / DC ja One Direction.

 

Stadionilla on tehty hyvää - Elämä Lapselle ja Uusi Lastensairaala

Ensimmäinen Elämä Lapselle -konsertti järjestettiin Olympiastadionilla vuonna 1995. Vuoteen 2003 asti vuosittain järjestetyt hyväntekeväisyyskonsertit keräsivät suurten lahjoitusmäärien lisäksi lavoilleen sekä kotimaisia että ulkomaisia huippuartisteja. Vuosien aikana stadionilla esiintyivät muun muassa Aki Sirkesalo, Kirka, Westlife, Ronan Keating, Def Leppard, Samuli Edelmann sekä PMMP. Olympiastadion oli mukana myös Uuden Lastensairaalan talkoissa, kun LiveAid Uusi Lastensairaala 2017 -kiitoskonsertti huippuesiintyjineen järjestettiin stadionilla vuonna 2015. Konsertin avulla kerättiin yli 2 miljoonaa euroa Uuden Lastensairaalan rakentamiseen.

 

Kotimaisia spektaakkeleja 

Mestareiden (Hector, Kirka, Pave Maijanen ja Pepe Willberg) konsertti vuonna 1999 oli suurta suomalaista musiikkihistoriaa, sillä koskaan aiemmin kotimainen yhtye ei ollut järjestänyt omaa konserttia Olympiastadionilla.

Klassisen musiikin stadionkonsertteja Stadikalla on nähty vähän. Paavo Nurmesta kertova ooppera "Paavo Suuri. Suuri juoksu. Suuri uni" esitettiin stadionilla kesällä 2000. Tuomas Kantelisen säveltävä ooppera oli näyttävä kokonaisuus.

Elokuussa 2014 stadionilla koettiin kaksi Cheekin konserttia. Konserttien toteutus oli kansainvälistä tasoa. Aiemmin samana vuonna stadionilla järjestettiin Helsinki Pop Show, jossa lavan pääesiintyjänä valloitti Robin. Ennen perusparannus- ja uudistamishankkeen käynnistymistä vuonna 2015 Jari Sillanpää juhlisti 50-vuotista taivaltaan stadionilla juhlakonsertin merkeissä. 

 

Stadionkeikat jatkuvat Olympiastadionin uudella aikakaudella.

Klikkaa tuleviin tapahtumiin

#fiiliksentakia

 

Teksti: Jouko Kokkonen ja Stadion-säätiö